PK 12.9.-22

Vaikka tästä on jo hetki aikaa niin ihan ensimmäiseksi kiitokset Parfestille ja maalaispirssille. Juuri tällaista tämä kaupunki kaipaa. Tuhansia ihmisiä oli liikkeellä ja kerrankin kaupunkikuva oli eläväinen, ihmiset olivat iloisia ja kauppa kävi. Tapahtumassa oli ajateltu kaikki ikäluokat. Lapset pääsivät peuhaamaan heinissä ja tutustumaan maatilan eläimiin, mikä on nykyaikana melkoista extremeä.

Surullista kyllä leirintäalueen pitäjä on aika lailla saanut tuhottua Paraisten maineen matkailukaupunkina ainakin mitä voi päätellä sosiaalisen media keskustelupalstoilta. Koko kesän leirintäalueella on ollut kovin hiljaista, vaikka ilmat olivat loistavat. Ihmiset ajetaan mielivaltaisesti pois, vaikka uimaranta ja laituri on kaupungin ja kaikkien ihmisten käytössä. Onneksi tuolle alueelle on uusia suunnitelmia ja leirintäalue siirtyy muualle. Toivottavasti myös uutta sopimusta nykyisen leirintäalueen pitäjän kanssa harkitaan vakavasti.

Paraniko turvallisuus? Paraisten kaupunki teki kameravalvontasopimuksen Lounais-Suomen poliisilaitoksen kanssa. Tämä kymmeniä tuhansia niellyt sopimus poliisin kanssa pitäisi parantaa sekä yleistä- että liikenneturvallisuutta. Käykö nyt niin että meillä ei poliisiautot enää täällä pyöri vaan poliisi on läsnä vain kahvihuoneen monitorin kautta. Vai onko tämä hyvä asia ja saadaan yölliset hiipparit ja kuminpolttajat aisoihin? Aika näyttää kuinka tässä käy mutta toivotaan että parempaan suuntaan mennään.

Mistä säästää? Soten siirtyessä aluevaltuustoille, inflaation laukatessa ja energiakriisien kärjistyessä meille tulee melko kurjat ajat vielä eteen. Kun nyt aletaan tarkastelemaan kaupungin omistamia neliöitä, niin olisi varmaan syytä myös tarkastella kaupungin henkilökuntaa ja laittaa tyhjäntoimittajat pihalle. Vai meneekö tämä niin, että mistään ei leikata, ketään ei lomauteta ja veronmaksaja hoitaa laskun kuten tähänkin asti? Suojatyöpaikkoja tässä kaupungissa tuntuu riittävän, mutta toivottavasti nyt olevissa hauissa valitaan pätevin eikä sopivin.

Vielä yhdistysasiaa: Paraisten Perussuomalaiset ry täytti heinäkuussa yhden vuoden ja juhlistimmekin sitä Airistolla. Tunnelma oli loistava ja juttu luisti kalajutuista politiikkaan ja kaikkea siltä väliltä. Todettakoon, että jäsenmäärämme kasvaa joka kuukausi ja mielenkiinnolla jo odotellaan seuraavia vaaleja. Mitä tässä on tullut kuntalaisten kanssa keskusteltua, niin ihmiset ovat aika kyllästyneitä nykymenoon.

Paraisten Perussuomalaisten valtuustoryhmästä

Mika Peltokorpi ja Jarmo Takatupa

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa